Ajankohtaista/Facebook

1 month ago

Laihian valtuustokauden tärkeät päätökset – elinvoimaa, hyvinvointia, vastuullista taloutta ja tulevaisuutta rakentamassa Kulunut valtuustokausi on ollut Laihialle poikkeuksellisen vaativa mutta myös tulevaisuuteen katsova. Ensimmäisen kauden valtuutettuna olen saanut olla päätöksenteon ytimessä niin kunnanhallituksessa, valtuustossa ja lautakunnassa. Näissä elimissä on tasapainotettu taloutta, vahvistettu elinvoimaa ja rakennettu pohjaa kuntalaisten hyvinvoinnille pitkälle tulevaisuuteen. Talous tasapainoon – mutta investoinnit tulevaisuuteen jatkuvat Laihian talous on ollut viime vuosina alijäämäinen, ja valtuusto on tehnyt useita merkittäviä päätöksiä talouden tasapainottamiseksi. Uusimman taloussuunnitelman mukaan tavoitteena on kattaa kertyneet alijäämät vuoteen 2029 mennessä. Tämä on vaatinut säästöjä henkilöstökuluista, palveluostoista ja avustuksista sekä maksujen korotuksia. Vaikka talous on tiukka, olemme pitäneet kiinni tärkeistä investoinneista. Koulut, päiväkodit, kadut, vesihuolto ja liikuntapaikat ovat kaikki saaneet rahoitusta – koska elinvoimainen kunta ei synny leikkaamalla tulevaisuudesta. Investointien taso, noin kaksi miljoonaa euroa kertoo siitä, että haluamme turvata palvelut ja veto ja pitovoiman myös tuleville sukupolville. Hyvinvointilautakunnan työ: palvelut muutoksessa Hyvinvointilautakunnan puheenjohtajana olen nähnyt läheltä, miten palvelutarpeet muuttuvat. Väestökehitys – syntyvyyden lasku ja väkiluvun pienentyminen – vaikuttaa varhaiskasvatukseen, kouluihin ja vapaa-ajan palveluihin. Samalla TE-palveluiden siirtyminen kunnille on tuonut merkittäviä lisäkustannuksia ja haasteita. Työllisyyspalvelujen kulut lähes kaksinkertaistuivat ensimmäisenä vuonna, ja erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden sakkomaksut kuormittavat pienen kunnan taloutta. Hyvinvointilautakunta on jatkanut edelleen liikunnan ja kulttuurin tukemista, ja investointeja tehdään jatkossakin talous ja rahoitukset esimerkiksi Leader huomioiden. Toivon, että kuntalaiset ovat rohkeasti yhteydessä, jos ja kun ideoita liikunnan ja kulttuurin saralta tulee mieleen. Haluan kuitenkin samalla rohkaista kuntalaisia olemaan aktiivisia ja talkoohenkisiä, koska esimerkiksi paljon kaivatun koirapuiston tai maauimalan perustamiseen tarvitaan monesti taustalle yhdistys, jonka taas on mahdollista saada erilaisia avustuksia ja tukia. Me kunnassa voimme toimia tukena, neuvoa ja kartoittaa mahdollisia paikkoja näille suunnitelmille. Kaavoitus ja elinvoima: kasvun edellytyksiä luomassa Valtuustokauden aikana olemme edistäneet kaavoitusta, joka tukee sekä asumista että yritystoimintaa. Laihian sijainti Vaasan läheisyydessä on strateginen etu, ja haluamme hyödyntää sen täysimääräisesti. Tulevaisuuden elinvoimaa vahvistavat myös alueelle suunnitellut tuulivoima- ja aurinkovoimahankkeet sekä Jokiperän CO₂-akkuteknologian energiavarasto. Lisäksi Mustasaareen nouseva Hitachi Energyn tuotantokeskus ja naapurikuntien kiertotalousyritysten kasvu voivat tuoda Laihialle uusia työpaikkoja ja investointeja. Uusien yritystilojenvalmistuminen Maunulan alueelle on merkittävä askel elinkeinoelämän edistämiseksi ja alueen jatkomarkkinoinnille. Kaavoituksen rooli on tässä keskeinen: meidän on varmistettava, että yrityksillä on tilaa kasvaa ja asukkailla hyvät edellytykset rakentaa kotinsa Laihialle. Hyvinvointi on muutakin kuin palveluja Hyvinvointilautakunnan työssä on korostunut ajatus siitä, että hyvinvointi syntyy arjessa – kouluissa, harrastuksissa, yhteisöllisyydessä ja turvallisessa ympäristössä. Siksi olemme panostaneet liikuntapaikkojen kunnostamiseen, kulttuurin edistämiseen entistä paremmin, sekä ennaltaehkäiseviin palveluihin. Hyvinvointi on myös taloudellista turvallisuutta. Kun kunnan talous on tasapainossa, voimme turvata palvelut ja pitää verotuksen kohtuullisena.Tulevaisuus: rohkeutta ja realismia Laihian 450-vuotisjuhlavuosi muistuttaa meitä pitkästä historiastamme – mutta myös siitä, että tulevaisuus rakennetaan nyt. Edessä on edelleen taloushaasteita, mutta samalla meillä on mahdollisuuksia, joita ei kannata ohittaa. Uusiutuvan energian hankkeet, yritysmyönteinen ilmapiiri ja vahva yhteisöllisyys ovat Laihian valtteja. Talouden saaminen tasapainoon varmistaa myös kuntamme itsenäisyyden. Minulle henkilökohtaisesti Laihian kunnan itsenäisyys on äärettömän tärkeä asia. Lienee turha kertoa esimerkkejä kuntaliitosten ”hyödyistä” Pohjanmaalla tai Etelä-Pohjanmaalla. Yleensä näiden liitosten seurauksena ensimmäisenä on kajottu liittyjän sote-palveluihin ja kouluihin. Valtuustokauden aikana tehdyt päätökset ovat olleet vaikeita mutta välttämättömiä. Olen tyytyväinen siitä, että olemme pystyneet katsomaan pidemmälle kuin yhden budjettivuoden yli – ja rakentamaan kuntaa, joka on elinvoimainen, vastuullinen, hyvinvoiva ja ennen kaikkea itsenäinen myös tulevaisuudessa. Tuomas Latva-Nikkola Kunnanvaltuuston II varapuheenjohtaja Hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja See MoreSee Less
View on Facebook

1 month ago

Valtuustoaloite ulkopuolisen asiantuntijan hyödyntämisestä Laihian kunnan talouden tasapainottamisessaLaihian kunnan talous on ollut viime vuosina merkittävien haasteiden edessä. Kunnassa on toteutettu useita talouden tasapainottamistoimia ja hyväksytty talouden tasapainottamisohjelmia, mutta taloussuunnitelmat sekä uusi osavuosikatsaus osoittavat, että nykyiset toimet eivät yksin riitä palauttamaan taloutta kestävälle uralle.Useat suomalaiset kunnat ovat vastaavassa tilanteessa hyödyntäneet ulkopuolista asiantuntijaa taloutensa arvioinnissa ja tasapainottamistoimien tunnistamisessa. Riippumaton asiantuntija voi tarkastella kunnan toimintaa kokonaisuutena, verrata sitä vastaaviin kuntiin sekä tuoda päätöksenteon tueksi uusia näkökulmia ja vaihtoehtoja. Samalla on perusteltua arvioida myös mahdollisuuksia lisätä yhteistyötä naapurikuntien kanssa palveluiden järjestämisessä, hankinnoissa, tukipalveluissa ja muissa toiminnoissa, joissa yhteistyöllä voidaan saavuttaa kustannustehokkuutta tai parempaa palvelutasoa.Nyt on korkea aika tehdä ne välttämättömät ratkaisut, joilla turvataan Laihian talous, palvelut ja elinvoima sekä ennen kaikkea kunnan itsenäisyys myös tulevaisuudessa.AloiteMe allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Laihian kunta käynnistää ulkopuolisen asiantuntijan kanssa toteutettavan talouden kokonaisarvioinnin ja tasapainottamisselvityksen.Selvityksessä tulee tarkastella vähintään:• kunnan talouden pitkän aikavälin kestävyyttä• palveluiden tehokkuutta• henkilöstö- ja organisaatiorakennetta• investointiohjelman kestävyyttä• kuntakonsernin toimintaa• yhteistyömahdollisuuksia naapurikuntien kanssa• mahdollisia uusia säästö- ja tehostamistoimenpiteitä sekä tulopohjan vahvistamiskeinojaSelvityksen pohjalta tuodaan valtuustolle päätettäväksi päivitetty pitkän aikavälin talouden tasapainottamisohjelma.Laihialla 8.6.2026Laihian Kokoomuksen valtuustoryhmä See MoreSee Less
View on Facebook

2 months ago

Laihian kokoomuslaiset puoluekokouksessa Jyväskylässä viime viikonloppuna! 🇫🇮Jälleen hieno reissu takana. Kiitos kokousväelle ja onnittelut valitulle uudelle puoluejohdolle! 💙 See MoreSee Less
View on Facebook

2 months ago

🦁🇫🇮🏆Suomi on uusi maailmanmestari! 🇫🇮🥇Upea turnaus Leijonat, olitte liekeissä. 🔥 See MoreSee Less
View on Facebook

2 months ago

Laihian kuntatalouden sopeutustoimet ovat riittämättömiäLaihian kuntatalous on ajautunut tilanteeseen, jossa pelkkä optimismi ei enää riitä. Kunnan päättäjien velvollisuus on kertoa kuntalaisille rehellisesti, kuinka vakavassa tilanteessa kuntataloutemme tällä hetkellä on. Laihian talous on ollut merkittävästi alijäämäinen vuosina 2024–2025, eikä kehityssuunta näytä tällä hetkellä kääntyvän parempaan. Kertyneet alijäämät on katettava vuoteen 2029 mennessä, ja samalla kunnan talous tarvitsee useiden miljoonien eurojen lisäsopeutukset. Tilanne on kuluvan vuoden aikana heikentynyt entisestään. Vuoden 2026 talousarviossa alijäämäksi arvioitiin hieman alle miljoona euroa, mutta uusimmat ennusteet liikkuvat jo lähes kahden miljoonan euron tasolla. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kunnan talous heikkenee nopeammin kuin tähän mennessä päätetyt sopeutustoimet ehtivät vaikuttaa. Erityisen huolestuttavaa on, että veronkorotusten tie alkaa olla käytännössä loppuun kuljettu. Laihian tuloveroprosentti 9,6 on jo valtakunnallisesti ja alueellisesti korkea. Lisäksi kiinteistöverotusta korotettiin syksyllä 2025. Kuntalaisilta ei voida loputtomasti pyytää lisää rahaa tilanteessa, jossa palvelut samaan aikaan heikkenevät ja epävarmuus tulevasta kasvaa. Nyt päättyneet yt-neuvottelut ovat varmasti olleet raskaita henkilöstölle, mutta niiden ei voi odottaa yksin ratkaisevan kunnan talouden ongelmia. Henkilöstömenot muodostavat yli 60 prosenttia kunnan kokonaismenoista, mutta säästöjen tavoitetaso jää vuositasolla satoihin tuhansiin euroihin, vaikka rakenteellinen tasapaino-ongelma on moninkertainen. Kokoomus katsoi jo yt-neuvottelujen käynnistämisen yhteydessä, että henkilöstömenojen sopeutustavoitteen olisi tullut olla kunnianhimoisempi. Nyt tehdyt ratkaisut ovat askel oikeaan suuntaan, mutta ne eivät yksin riitä korjaamaan useiden miljoonien eurojen rakenteellista alijäämää. Vaikean taloustilanteen taustalla vaikuttavat myös synkät pitkän aikavälin kehitystrendit. Väkiluku vähenee ja syntyvyys on romahtanut. Vuonna 2025 Laihialla syntyi vain 38 lasta. Se on luku, joka kertoo tulevaisuudesta enemmän kuin yksikään talousraportti. Kun veronmaksajien määrä vähenee samaan aikaan kun palvelutarpeet kasvavat, yhtälö muuttuu armottomaksi. On syytä kysyä ääneen, onko realistista uskoa, että Laihia pystyy nykyisellä rakenteellaan tasapainottamaan taloutensa valtiovarainministeriön edellyttämässä aikataulussa. Jos vastaus on rehellisesti epävarma, vaihtoehdoista on uskallettava keskustella ajoissa – eikä vasta pakon edessä. Paras vaihtoehto Laihialle on säilyä itsenäisenä kuntana. Se mahdollistaa päätöksenteon lähellä kuntalaisia ja antaa meille mahdollisuuden kehittää kuntaa omista lähtökohdistamme käsin. Itsenäisyys ei kuitenkaan säily pelkillä juhlapuheilla tai harkinnanvaraisten valtionosuuksien odottelulla, vaan se edellyttää, että talous ja palvelurakenne saadaan kestävälle pohjalle. Siksi nyt on viimeinen hetki käynnistää aidosti riittävän mittava organisaation ja palvelurakenteen uudistaminen. Kunnan toimintatapoja, henkilöstörakennetta ja investointikykyä on tarkasteltava kokonaisuutena. Mitä pidempään välttämättömiä ratkaisuja lykätään, sitä vähemmän vaihtoehtoja meille jää. Laihialla tarvitaan nyt ennen kaikkea realismia, rohkeutta ja pitkäjänteisyyttä. Kuntalaisten tulevaisuutta ei turvata toiveajattelulla eikä ongelmien siirtämisellä seuraaville valtuustoille. Seuraavat kaksi vuotta ratkaisevat pitkälti sen, säilyykö Laihia tulevaisuudessakin vahvana, elinvoimaisena ja itsenäisenä kuntana. Päätökset, joita emme tee tänään, voivat olla niitä päätöksiä, joita emme enää muutaman vuoden kuluttua pääse itse tekemään! Jaakko Keto Laihian Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Kunnanhallituksen jäsen See MoreSee Less
View on Facebook

2 months ago

View on Facebook

2 months ago

Puolustusministeri Antti Häkkänen tavattavissa Laihialla. Lämpimästi tervetuloa! 🇫🇮 See MoreSee Less
View on Facebook

3 months ago

Laihian Kokoomuksella oli ilo kutsua Laihian nuorisovaltuusto vieraaksi tänään keskustelemaan Laihian ja alueemme tulevaisuudesta erityisesti nuorten näkökulmasta.Rennon ja vapaamuotoisen keskustelun aiheina olivat muun muassa nuorten vapaa-ajanviettomahdollisuudet, kouluruoka sekä nuorten työllistymismahdollisuudet.Keskustelun lopuksi totesimme yhdessä, että Laihia on hyvä ja turvallinen paikka nuorelle rakentaa tulevaisuutta.Kiitos nuvalle mukavasta keskustelusta ja vierailusta! 🤝 See MoreSee Less
View on Facebook

Laihialainen
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.